Autolainaa unelmien toteuttamiseen

Se oma auto… Auton ostaminen on monen suomalaisen haaveena ja unelmana. Toiset säästävät omaan autoon vuosia siinä missä toiset hakevat auton ostamiselle muita vaihtoehtoisia rahoitusratkaisuja.

Uuden auton osto ei ole yhdessä yössä tehty päätös, sillä auton hinnan lisäksi omistajan on otettava vastuu auton käyttökuluista sekä pakollisista maksuista, kuten autoverosta. Uusi auto voi maksaa merkistä ja mallista riippuen jopa useita kymmeniä tuhansia euroja. On sanomattakin selvää, että monilla tällaisia summia ei aina löydy valmiiksi omalta pankkitililtä. Tästä syystä tuhannet suomalaiset hakevat joka vuosi auton ostoon erillistä autolainaa.

Mikä on autolaina?

Autolaina on nimensä mukaisesti auton ostoon tarkoitettu laina. Lainaa voi hakea sekä pankeilta että yksityisiltä rahoituslaitoksilta. Autolaina voi olla sekä vakuudellinen että vakuudeton. Vakuudellisessa autolainassa vakuutena toimii normaalisti ostettu auto.

Vakuudettoman lainan tapauksessa hakijan ei tarvitse esittää lainalle vakuuksia tai takaajaa. Tällöin lainan korko on yleensä hieman vakuudellista lainaa korkeampi, mutta samalla lainan hakuprosessi helpottuu huomattavasti, koska lainaa voi tällöin hakea suoraan verkossa ja lainarahat on mahdollista saada omalle tilille jo saman päivän sisällä.

Mistä edullisin autolaina?

Markkinoilta löytyy tänä päivänä kymmeniä eri pankkeja ja rahoituslaitoksia, jotka tarjoavat autolainaa eri ehdoin. Tänä päivänä lainaa voi hakea verkossa nopeasti ja helposti. On sanomattakin selvää, että parhaimman ja edullisimman tarjouksen löytäminen näiden vaihtoehtojen joukosta vaatisi aimo annoksin sekä aikaa että kärsivällisyyttä – jotain, mitä meiltä kaikilta ei usein enää löydy.

Onneksi lainojen kilpailutus onnistuu kätevästi Rahalaitoksen avulla. Lainojen kilpailuttaminen tarkoittaa sitä, että hakija hakee samaa lainaa useammalta eri pankilta ja rahoituslaitokselta, vertailee saamiaan tarjouksia keskenään ja valitsee niistä sitten itselleen parhaimman ja edullisimman lainan.

Lainojen kilpailutus on loistava tapa saada parempi kokonaiskuva siitä, mitä eri pankit ja rahoituslaitokset todella pystyvät tarjoamaan. Voi olla, että kilpailutuksen jälkeen tulet esimerkiksi huomaamaan, että oman pankin lainatarjous ei välttämättä olekaan se kaikkein paras.

Rahalaitoksen ilmaisen ja riskittömän lainojen kilpailutuksen ansiosta onnistut sekä vertailemaan eri lainatarjouksia kätevästi keskenään että löytämään itsellesi markkinoiden edullisimmalla korolla varustetun lainan. Juuri autolainassa tämä seikka on erittäin tärkeä, sillä mitä suuremmasta lainasummasta on kyse, sitä enemmän lainojen kilpailutus tulee myös säästämään.

Mitä autolainan hakemisessa tulee ottaa huomioon?

Ennen autolainan hakemista on tärkeää, että lainalle laaditaan realistinen maksusuunnitelma. Suunnitelmassa tulee ottaa huomioon lainan kokonaiskulut eli todellinen vuosikorko, jossa ilmoitetaan koron lisäksi muut lainaan liittyvät kulut, kuten avausmaksut ja tilinhoitokulut.

Lisäksi on järkevää arvioida mahdollisimman tarkkaan, kuinka suuria kuukausieriä autolainasta on oman budjetin nimissä mahdollista lyhentää. Suuremmat kuukausierät lyhentävät lainan takaisinmaksuaikaa, jolloin myös lainan kokonaiskulut jäävät pienemmiksi. Liian suurta palaa ei toki kannata haukata kerralla, sillä lainan kuukausierän jälkeen rahaa on jäätävä myös elämiseen.

Autolainan hakemista kannattaa aina miettiä tarkkaan. Lainasummaa on mahdollista kutistaa pienemmäksi omien säästöjen avulla. Yksi hyvä keino on esimerkiksi säästää puolet auton ostohinnasta ja maksaa toinen puolikas lainalla. Monet ostavat tänä päivänä autonsa myös käytettynä, jolloin auton ostohinta on uutta autoa huomattavasti edullisempi. Kaikkein tärkeintä on joka tapauksessa se, että omat raha-asiat ovat kunnossa ennen autolainan hakemista, oli se sitten miten pieni tai suuri summa tahansa.